torstai 17. maaliskuuta 2016

Kisaviikon valmistelut ja matkaan

Viimeiset kaksi viikkoa valmistelut jatkuneet. Harjoittelua olen keventänyt ja yrittänyt levätä kunnolla. Pyörän viimeisiä huoltoja ja tarkistuksia. Eilen kaikki tavarat, työkalut, ajovaatteet pakattuna, vielä niidne autoon siirto. 

Jos jokin epäilyttää tässä vaiheessa, niin se on kivisen ja jäisen spoorin ajo. Kuulemma vauhdikkaassa kunnossa olevat spoorit odottamassa. Talvi kuitenkin ajettu lumispoorissa.

Kisaviikon tiistaina järjestettiin tukijoille ja taustojoukoille iltakahvi-tilaisuus. Jutusteltiin niitä ja näitä endurosta ja kerroin päitsistä. Lisäksi mitä itse kilpailu vaatii kuljettajalta ja huollolta. Todella kiva ilta mukavassa porukassa. Kiitos osallistujille. 

Ajatukset välillä siirtyneet itse kilpailun kulkuun ja mielikuva harjoitusta siitä, mitä matkan varrella tullut vastaan. Joulusta tähän päivään aika on mennyt liian nopeasti. Piti tehdä sitä tuota, niin ne jäi sitten tekemättä. Välillä ollut hiukan epätoivoista ja tympeääkin. Kuitenkin tälläiset fiilikset kuuluvat kuvioon, mahdollisesti.

Mitäs nyt? Auton pakkaus ja auton nokka kohti Oulua, jossa yövytään äidin luonna. Perjantai illaksi sitten Lahteen. Miikka-san toimii kuljetus- ja huoltopäälllikkönä, toivon hänelle jaksamista koko reissuun. Luotan häneen ja osaamiseen.




Husvarna FE 450 Päitsi-valmiina.
Harri hiljenee, palataan Päitsin jälkeen.

Kiitos kuin luit tänne saakka!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti