Lupasin edellisessä blogissa kertoa sponsorineuvotteluista. Nyt niitä on käyty. Tulokset ovat positiivisia. Voin sanoa, että elämäni ensimmäiset neuvottelut jännittivät. Jatkan vielä muutamien osalta.
Paljon on miettimistä ja suunnittelua päitsin läpivientiin,
josta mielen kaaosta. Paljon asioita mielen päällä ja muistin varassa. Huolehdi
niistä ja näistä, sekä muista tätä ja tuota. Eli pyörän huoltoa, harjoittelua,
huoltoauton ja itse huoltoon liittyviä asioita. Näiden sijoittaminen
aikaikkunaan oli haastavaa ajatusten varassa. Alkujaan harkitsin ja pitikin
tehdä projektisuunnitelma.
Avasin vihdoin jo joulun aikaan luodun projektisuunnitelman. Perus-excel heruu tähän hyvin. Asioiden jäsentelyä
viikko- ja päiväkohtaisesti taulukkoon. Voi helkkari, kun mieli rahoittui. Tämä
olisi pitänyt tehdä valmiiksi jo ajat sitten, mutta parempi myöhään kuin..
Pari viimeistä viikonvaihdetta on puristettu tiiviisti harjoittelun
merkeissä. Esim. viime lauantaina aamusta 2h hiihtoa raskaassa kelissä ja
iltasella toista tuntia endurolla spoorilla saunalenkkinä. Sunnuntaina sitten
perusteellinen reilut 3h spooriharjoittelu siirtymineen. Siirtymiä on myös
harjoiteltu kelissä kuin kelissä. Ruoka ja uni maistuvat, vielä ylikunnosta ei
taida olla merkkejä. Paino hiukan laskee.
Kaljaa saunan jälkeen, ei tee mieli! Tuleepa tipaton
tammikuu venähtämään osaltani.
Pientä esimakua tulevasta antoi Artic Rally viikonvaihteessa.
Erityisesti heidän varikko- ja huoltotoiminta oli kiinnostavaa. Pääsin
tutustumaan mm. Juha Salon tiimitoimintaan, huikee tiimi! Lisäksi Juha Pasasen kuulumisiin ja tiimin varikkotyöhön. Kiitos kun sain tutustua!
Tällä hetkellä sponsori/tukitoimintaan ovat lupautuneet Lapin mestarirakentajat Oy ja Lapin
verhoiluliike. Manageri ja huoltoautopäällikkönä
Miikka Ihalainen. Kiitos jo tässä vaiheessa tukijoille. Kliseetä sanoa,
että yksin tätä ei tehdä. Totta on, että yksin tätä hommaa ei tehdä. Edes
spoori täällä Lapin korkeudelle ei pysy auki yksin.
Kuvassa vasemmalla Lapin mestarirakentajien toimitusjohtaja Kari Koivuranta, keskellä huoltoautopäällikkö Miikka Ihalainen ja oikealla Harri ver 5.0. Tiimineuvottelut! |
Kiitos kun luit tänne saakka. Seuraavassa mm. projektisuunnitelmaa
ja rengasvalintoihin liittyviä ongelmia.
Harri ver. 5.0 Päitsi-projekti
Harri ver. 5.0 Päitsi-projekti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti